Lomalle siis. Enää ensi viikko kokonaan, ja sitä seuraavalla viikolla 2,5 päivää töitä ja sitten tämä tyttö lähtee kohti Länsi-Balkkania ja Italiaa! En voi uskoa, että pääsen oikeasti neljän viikon lomalle. En edes muista millon viimeksi on niin pitkä loma ollut..

Suomen reissu meni hyvin, vaikka jäikin tosi moni kaveri ja ystävä näkemättä. Mutta 5-6 päivää on turhan lyhyt aika, jokaisella on kuitenkin omat tulonsa ja menonsa, eikä ne aina satu kohilleen. Mutta toivottavasti seuraavaa Suomen lomaa ei tartte ihan puoltatoista vuotta odottaa.. Varsinkin kun veljenpoika syntyi, pitäähän mokomaa käydä katsomassa. Jos ei hemmottelua alota heti, sen alottaminen voi olla hankalaa myöhemmin. Ja niin, Tiinan ja Erkin häät oli hienot, oli hienoa nähdä pitkästä aikaa oikeaa Suomalaista maalaismaisemaa!

Irlannissa meinasi tulla jo syksy ja kylmä. Vettä sato monena päivänä peräkkäin ja kotona mietin jo että pitäisikö laittaa lämmitys päälle. Onneks nyt tällä viikolla on sitte lämmennyt, aurinkoki paistanu parina päivänä. Helpompaa pitää päätös siitä ettei lämmitys mene päälle ennen lomalta paluuta. Sillon onkin jo lokakuun puoliväli, eli melkein joulu!

Eilen oli muuten mulla Irlannin 4-vuotispäivä. Neljä vuotta sitten tähän aikaan olin B&B:ssä Dundalkissa ja jännitin mitä seuraavana päivänä tapahtuu, mimmoseen työpaikkaan olin päätymässä ja mitä vielä tapahtuu. Ja paljon onkin sattunut ja tapahtunut, oon asunut nyt kuudessa eri asunnossa, tämän hetkisessä pisimpään, jo 12,5 kuukautta. Sairaalassa vierailijana käyntejä turhan monta, onneksi vaan kaksi kertaa itse potilaana eikä sillonkaan mitään akuuttia, kerta ambulanssikyytiä, kerta poliisiauton kyydissä, kaksi rikosilmotuksen tekoa, yksi todistajanlausunto, noin viisi tuntia paikallisiin netti-, TV-, pankki-, jne. yrityksiin jonottamista, 12:sta uuteen maahan matkaamista.. Lista voisi jatkua lähes loputtomiin.

Saa nähdä mitä tässä vielä tulee tapahtumaan.