Eilisen itsenaisyyspaivan kunniaksi vietin eilisen illan miettien itsenaisyytta. Siis heti kun paasin kotiin tunnin kestaneelta talonetsintareissulta, hampurilaisaterialta ja shoppailureissulta. Siis talon etsinta kesti tunnin, ateria ei, shoppailu yli tunnin. Joka tapauksessa.. Mietiskelin etta nyt kun on tullut ikaa lisaa (minako muka 23? En varmasti ole!), niin onko samalla tullut itsenaisemmaksi. Toki laksin tanne asti tuntematta oikeastaan ketaan taalta. Ja ilmeisesti olen parjannyt ihan ok, ei mitaan maailmaa kaatavaa ole tapahtunut. Mutta silti tuntuu, etta olen riippuvainen jostain, etten ole siltikaan itsenainen. Jos paatan jotain isoa, varmistan ainakin yhdelta ihmiselta, onko paatokseni hyva, tai sitten teen paatoksen salaa ettei kukaan paase kertomaan kuinka tyhmasti olen asioita paattamassa.

Eraalla keskustelupalstalla on ollut juttua katoamisesta, siis lahtemisesta toiseen kaupunkiin/maahan kertomatta kenellekaan etta on menossa. Kuulostaa valilla tosi houkuttelevalta. Mutta toisaalta, mita silla sitten saa..? Kun tulin tanne, tavallaan katosin. Puhelin tietysti toimi, samoin sahkoposti, mutta itsella oli sellainen olo, etta on lahtenyt, kadonnut. Periaatteessa olisin ihan hyvin voinut jattaa kertomatta teille osoitettani ja uutta Irlanti-numeroa, jattaen kommunikoinnin taman sivun varaan. Sahkopostiinhan en juurikaan vastaa, kuten joku on varmasti huomannutkin.

Mutta joo, paatonta pohdintaa, ei missaan mitaan jarkea. Lauantaina mennaan tan koulutusporukan kanssa juhlimaan, tulee varmasti kiva ilta. :)

Kohta on testi, katotaan tuleeko miusta helldeskilainen vai makkarin pihvinkaantaja..