Tiedättehän varmaan sen olon kun muuttaa uuteen paikkaan ja kaikki on hirveän hienoa ja upeeta ja uutta. Ei lakkaa ihmettelemästä mitä kaikkea löytyy uudesta asunnosta/omasta huoneesta, ympäristö on ihmeellinen ja kaikki nähtävyydet, yms. pistävät silmään aina ohi mennessä ja niitä jaksaa ihmetellä ja ihastella.

Mutta sitten kun siihen tottuu.. Miehän oon nyt asunut Dublinissa lähes kolme kuukautta (+5 kuukautta 2005), ja johan tähän alkaa tottua. Toki on vielä paikkoja joissa en ole käynyt ja joihin mennessä on taas ihan uutuuden innossa, mutta esim. keskustan alueella ei vaan kiinnitä enää huomiota mihinkään erityisesti. Ei enää tunnu siltä kuin olisin uusi tässä paikassa, että olisin "turisti". Mutta silti paikalliset pitävät miuta ihan turistina. Miten aksentti voikaan vaikuttaa niin paljon siihen minkä mielikuvan antaa toisille ihmisille.. Suomessa muutin sujuvasti akselilla Valkeala-Savonlinna-Imatra, kukaan ei pitänyt miuta vastasaapuneena outouksena, ihan vaan siksi että miekin puhun Suomea (tai siis yritän edes).

Tämänpä takia mie olen yrittänyt päästä eroon suomalaisesta aksentista, yritän puhua "Dublinia", sanon "mi" enkä "my". Enhän mie _voi_ olla turisti paikassa joka tuntuu kodilta. Silti aina vaan tulee tehtyä virheitä, prepositiot menee poskelleen, joitain sanoja ei vaan osaa ääntää, sanat unohtuu, jotkut sanat on vaikea liittää yhteen tarpeeksi nopeasti, käytän väärää sanaa väärässä lauseessa.. Large hot chocolate on kymmenien toistokertojen jälkeen ihan yhtä vaikea sanoa. Tuntuu ettei tästä mitään tule.

Kuinka voi olla, että ei tunne olevansa kotona paikassa johon syntyy, jonka kieltä puhuu äidinkielenään, ja paikassa jossa tuntee olevansa kotona ei osaa puhua, ei tule ymmärretyksi? Toki edelleen opin joka päivä, puhun paremmin, ymmärrän enemmän. Mutta jos olisin työpaikassa jossa pitäisi puhua englantia koko ajan oppisin nopeammin. Ehkä.

Aasinsiltaa apuna käyttäen.. olen harkinnut uuden työpaikan etsimistä. Se vaan arveluttaa kovasti. Se olisi jo neljäs työpaikka viimeisen 12 kuukauden aikana, pidän kuitenkin (tällä hetkellä) työstäni täällä, uusi työ tarkottaisi uusia ihmisiä, uutta aloittamista alusta. Jos kuitenkin jaksaisin odotella vielä lokakuuhun asti, saisin bonukset ja vielä paremmat merkinnät CV:hen. Tai ehkä vielä paremmin palkatun homman samasta firmasta. Mutta oman alan työt.. en tahtoisi tietää kuluttaneeni 4 vuotta turhaan, syöneeni makaronia ja kaurapuuroa (ja juhlineeni loputtomia kertoja) ihan vain siksi että teenkin jotain muuta kuin mitä tahdoin 4,5 vuotta sitten.. Matkailu alana tuntuu vieläkin kiehtovalta, on vain vaikea kuvitella mihin kohtaan siinä mahtuisin, mikä olisi juuri se miun juttu.

Pistin eilen yhden työhakemuksen eteenpäin. Ihan vain testinä, tuskin sieltä kukaan edes ottaa yhteyttä. Ja jos jostain kumman syystä saisinkin paikan, en tiedä ottaisinko sen vastaan. Rahavaltaiseen ajatteluun jo nyt tottuneena on vaikea kuvitella tekevänsä jotain josta maksetaan vähemmän. Mutta en sitten tiedä, kyseisestä työtstä olen kuitenkin silloin tällöin haaveillut.. Raha ja haaveet taisteli, kumpi voitti? Sen näkee sitten kun sen aika tulee..

Elämä on valintoja, sen olen oppinut. Mutta pitääkö niitä tehdä koko ajan?