Olin levoton, innoissani, jännittynyt ja ehkä vähän peloissani. Matkalaukku oli pakattu jo moneen kertaan, tarkistettu että lentoliput on oikeassa paikassa ja toivotettu kavereille hyvät jatkot kun ei vähään aikaan nähtäisi. Olin ehtinyt murehtia tulevaisuutta jo monta kertaa ja ollut innoissani tulevista haasteista. Mutta päällimmäisenä oli huoli, miten tässä vielä käy, palaanko kotiin maitojunalla, pärjäänkö yksin vieraassa maassa ja mitä jos en?

Tähän mennessä olen kyllä mielestäni pärjännyt. Olen saanut uusia kavereita, tavannut paljon uusia ihmisiä, päässyt eroon siitä ajatus- ja elämämallista joka miulla oli Suomessa. Itseluottamus on parantunut, ja muutenkin uskon että olen kasvanut ihmisenä melkoisen paljon täällä.

On muuten outoa ajatella että on jo kesäkuu, ja Suomessakin lumet sulaneet ja kesä alussa. On myös outoa kuvitella että viimeksi olin Suomessa tammikuussa ja seuraavan kerran heinäkuussa. Tuntuu että aika menee samaan aikaan älyttömän nopeaan ja todella hitaasti.

Mutta hei, vaikka elämä joskus potkii, kannattaa muistaa että se myös hymyilee!