Mua alko jo oikeasti ahistamaan, pelottamaan ja huolestuttamaan että näinköhän sitä joutuu joko kavereiden nurkkiin pyörimään tai hostelliin asustamaan. Inhoan kämpän etsimistä, koska siihen usein sisältyy pitkiä päiviä, vieraita paikkoja, harhaan menoja ja eksymisiä, kaameita luukkuja, ärsyttäviä ihmisiä sekä paljon kävelyä. Eilen esim. kävelin sellaisen ainakin 5 kilometrin ylimääräsen lenkin koska paikalliset ihmisetkään eivät tienneet missä etsimäni paikka sijaitsi.

Sen lisäksi näin kaamean murjun jossa ei ehkä oltu siivottu noin vuoteen kertaakaan. Jopa mie, vaikken siivouksen suurin ihailija olekaan, järkytyin siitä sen verran että edes tosi iso ja halpa huone ei saanut mieltä muuttumaan. Toissapäivänä alotin kämpän metsästyksen heti töiden jälkeen. Olin ekassa paikassa viideltä, ja kiertelyn ja kaartelun jälkeen vihdoin kotona kymmeneltä illalla.

Asunnon/huoneen metsästys on siis todella ressaavaa, ja siihen kun vielä lisää kiireen ja ressin töissä, on melkoisen varmaa että ne kuuden tunnin yöunet ei ole niin hyvät kuin voisivat olla. Meillä oli maanantaina kolme ihmistä töissä. Otin itse noin 60 puhelua päivän aikana, kun normaali kiire päivä on jotakuinkin 30. Ja silloinkin on jo kiire. Ja koko viikko on ollut samaa. Onneksi mie osaan pitää itteni kurissa asiakkaiden kuullen vaikka kuinka vanne kiristää päätä.

Mutta niin Tiina, pääset sitten miun uuteen omaan huoneeseen vierailemaan kun tuut käymään. :) Eli et joudu mun seuraksi sillan alle, tms. nukkumaan. Löysin siis etsimäni, uusi koti, jonka jaan irlantilaisen ja kiinalainen pojan kanssa. Ja miun huonolle nimimuistille sopii myös se, että molempien nimi on Chris. Uutta osotetta saa sitte miulta kysymällä, mutta älkää ihan heti kysykö kun enhän mie vielä muista sitä itekään.

Jee!