Ja niinhän siinä kävi että "lupaan kirjottaa useammin" muuttui puolekstoista vuotta kirjottamattomuutta (vaikee sana, en tiiä onko ees oikein). Ja tokihan mun tehtävänä on nyt kertoa KAIKKI mitä on tänä aikana tapahtunu..

Sain töissä uuen homman ja oon nykyään tiiminvetäjä, tykkään hommasta suurimman osan ajasta, eikä siitä sen enempiä.

Muutin yksiöön tossa viime vuoden elokuussa, kun ensin Kati ja Ainon kanssa muutettiin keskustanpaan, hienoon kellarikämppään joka oli tilava ja jossa varmaan asuttas vieläki ellei a) vuokraisäntä ois tykännyt käydä kyttäilemässä, b) katosta ois vuotanu vettä, c) olkkarin ikkunankarmissa ois kasvanu sieniä, d) osa ulkoseinän koristeista ois tipahtanu just meiän oven eteen ja ennen kaikkea e) kolmas makkari ois ollu puoliks homeessa, ja ländiksen mukaan viikon kuivauksella se ois ollu korjattu. Muutin siis pois ja Kati ja Aino myös myöhemmin. Nyt en asu ihan keskustassa, vaan suunnilleen samanmoisen matkan päässä kun toissakämpässäkin, mutta tää on ikäänkuin töihin päin keskustasta ja aamubussille on matkaa sen verran kun tuo autotie on leveä. Vuokra on melko hurja, 560€, varsinkin näin pienestä kun ei oo ees erillistä makkaria. Elokuussa ois 12kk täynnä, oon vähän miettiny jos koittas kattoa jonkun toisen kämpän, missä ois oma pesukone ja makkari, tosin hinta luultavasti nousis satasella kuussa, joten pitää nyt kattoa miltä tää elämä alkaa vaikuttaan.

Mulla on nyt viides päivä polttamatta (taas), mutta tällä kertaa tuntuu täysin erilaiselta. Sen sijaan että aattelisin että luovun jostain, aattelen että saan vihdoin elää ilman tupakkaa ja sen aiheuttamia kahleita. Torstaina olin treiningissä (siis koulutuksessa) koko päivän, ja yhessä vaiheessa oli pakko hymyillä, kun tajusin että ekaa kertaa ties miten pitkään aikaan ei oo kiirettä lopettaa kun ei tartte juosta pihalle tupakalle. Saan keskittyä hommiini niin pitkäks aikaa kun tarttee kun ei ole pakko ruveta miettimään millon kehtaan lähtä taas tupakalle ja kauankohan edellisestä olikaan, jne. Eka baarissa käynti on vielä kokematta, mutta en taho lykätä sitä ettei tule kammoa. Oishan se hirveetä jos ei uskaltais enää juoda.. ;)
Ei tää tosin mikään askel autuuteen ollu toki tällä(kään) kertaa, pari ekaa päivää oli tosi outoa olla polttamatta ja kävinki töissä kavereitten seurana pihalla että saisin pidettyä jotaki taukoja. Ja tänään oli muutama tunti semmosta että teki mieli mennä kioskille ja ostaa aski. Mutta olin itelleni tiukka ja sanoin että en sitä tupakkaa ite halua kuitenkaan, että anna olla tommosen ajattelun. No, eihän se toiminu, ja hoinki sitä itelleni sen muutaman tunnin ajan kunnes se meni ohi. Oon lähinnä töissä koittanu keskittyä siihen että kattelen kuinka porukka rupee oleen levotonta ja niitten on pakko mennä tupakalle. Luulen että näytän kovinki tupakan tarpeessa olevalta kun tuijotan miten porukka kaivaa tupakan esiin, sytyttää sen, ottaa ekan henkosen, sit tokan, jne.
Tupakoimisesta, tupakasta ja tupakoimattomuudesta mulla riittäis asiaa tällä hetkellä varmaan tunneiks, joten taidan tällä erää jättää tämän tähän. Mutta ei, musta ei ole tulossa paheksuvaa pskaa sen takia että ite en polta. En nyt sentään niiiin ärsyttävä ole..

Oonhan toki muuten myös reissannut, joulukuussa 2008 menin Suomeen kolmeks viikoks, enkä muuten olekaan sen jälkeen käynyt kun 2.1.2009 poistuin maasta. Keväällä 2009 läksin interrailille ympäri Euroopan, kahen viikon reissu joka oli kyllä yks parhaista kokemuksista ikinä! Lensin Amsterdamiin, läksin siitä pikaselle kierrokselle Brysseliin, sitten Saksaan, Tsekkeihin, Slovakiaan, Itävaltaan, Italiaan ja lopulta Espanjaan, Barceloonaan. Muuten reissasin yksikseni, mutta Prahassa treffattiin Maaritin ja Maaritin maailman söpöimmän Sean-pojan kanssa, ja Barceloonassa nähtiin Riinan kanssa ja tultiin samaa matkaa takasin. Kävin myös sitten syyskuussa Istanbulissa Annan kanssa reilun viikon reissulla, joka sekin oli upea! Tän vuoden alotin ensin tammikuussa viikonlopun reissulla Norjaan Bergeniin parin entisen työkaverin luokse, ja viime kuussa menin viikoksi Sisiliaan. Ensi kuussa sitten Suomeen Tiinan häihin ja syyskuun loppupuolella neljän viikon lomalle, ensin kolme viikkoa Länsi-Balkanilla (Slovenia-Kroatia-Serbia-Kosovo-Makedonia-Albania-Montenegro-Bosnia) ja perään vielä viikko Italiassa Esan kanssa. Ensi vuonna kuulemma sitten Japaniin..

Eikai tässä juuri muuta päivitettävää olekaan, paitsi että musta tulee täti! :)
Kukaan aiempi lukija ei varmaan tätä enää luekkaan, mikä poistaa hyvin kaikki paineet, mutta jos nyt olet aiemminkin tätä lukenut niin tervetuloa takasin!